Psykoterapia

Pitkäkestoista ja lyhyttä psykoterapiaa lapsille, nuorille ja aikuisille. Pitkäkestoiseen psykoterapiaan on mahdollisuus saada kelan tukea. 

Psykologin vastaanotto

Psykologin konsultaatiokäynnit ja asiantuntijapalvelut. Lapsen psyykkisen kehityksen arviointiin liittyvät psykologiset tutkimukset sekä lausunnot.

Palvelut perheille

Vanhempien ja koko perheen tapaamiset lapsen kasvatukseen ja kehitykseen liittyvissä huolissa tai perheenjäsenten välisissä ristiriidoissa.

Hei, olen Emilia

Psykologi (PsM), Psykoterapeutti 

Olen Perhekeskus Onni Oy:n toimitusjohtaja ja lasten, nuorten ja aikuisten psykoterapeutti. Pohjakoulutukseltani olen psykologi. Ennen ryhtymistäni psykoterapeutiksi työskentelin toistakymmentä vuotta lasten ja perheiden parissa pääosin perheneuvolassa, mutta kokemusta kertyi myös neuvolasta, varhaiskasvatuksesta ja lastensuojelusta. Olen myös hankkinut lisäoppia lapsen ja vanhemman välisen vuorovaikutuksen arvioinnista sekä vanhempien ryhmän ohjaajana. Palkitsevinta työssäni perheiden parissa on nähdä, miten lapsen ja koko perheen vointi kohenee, ja lapsi ja vanhemmat löytävät toisensa uudella tavalla.

Toivotan sinut lämpimästi tervetulleeksi Onniin!

Psykoterapia

Psykoterapiasta haetaan useimmiten apua jonkin ajankohtaisen ongelman ratkaisemiseen ja henkisen kärsimyksen poistamiseen. Terapiassa pyritään luomaan turvallinen ilmapiiri, jossa asiakkaan on mahdollista tarkastella niitä omia tunteitaan ja tapojaan toimia ja ajatella, joihin ei arjessa tule kiinnittäneeksi huomiota. Tavat ovat muodostuneet elämän mittaan vastauksena haasteisiin ja suojaamaan kivulta. Uusissa tilanteissa ne eivät palvelekaan toivotusti, vaan voivat johtaa suurempiin vaikeuksiin ja tuottaa kärsimystä. Tapojen muuttaminen on kuitenkin vaikeaa niiden automatisoituneen luonteen vuoksi. Lapsilla tavat ajatella ja suojautua henkiseltä kivulta voivat muotoutua ikätasoisen kehityksen esteiksi.

Psykoterapiassa asiakas ilmaisee itseään monin tavoin, yleensä kertomalla asioistaan, mutta erityisesti lasten kohdalla myös leikkimällä, piirtämällä tai muulla tavoin toiminnalla…

Tavoitteena hyvinvoivat lapset, nuoret ja perheet

Yhdessä eteenpäin

Lähi- ja etävastaanotto

Palvelemme asiakkaitamme lähellä ja kaukana. Käytössämme on nykyaikainen tietoturvallinen etäyhteys.

Tutustu asiantuntijoihin 〉

Ostopalvelut

Kunnille, sairaanhoitopiirille ja vakuutusyhtiöille. Myös erillisellä maksusitoumuksella.

Pyydä tarjousta 〉

Koulutukset

Asiantuntijavierailut ja -esitykset päiväkoteihin, kouluihin, yrityksille/järjestöille ja tapahtumiin.

Ota yhteyttä 〉

Tule kumppaniksi

Oletko ammatinharjoittaja terapeutti, psykologi tai perhepalveluiden asiantuntija?

Tiedustele mahdollisuuksia yhteistyölle 〉

Ajankohtaista

Korona-ajan ohjeita

Seuraamme ja noudatamme sosiaali- ja terveydenhuollon viranomaisten ohjeistuksia sekä käytäntöjä potilastyössä. Huolehdimme asiakkaidemme ja työntekijöidemme turvallisuudesta vastaanotolla. Tilanteen mukaan potilasvastaanottoa voidaan hoitaa myös etänä.

Lisätietoa suosituksista sosiaali- ja terveydenhuollossa:

www.thl.fi

https://www.kela.fi/vaativa-laakinnallinen-kuntoutus

Ota yhteyttä

Lähetä tiedustelu tai yhteydenottopyyntö:  Jätä soittopyyntö yhteydenottolomakkeen kautta tai sähköpostiin onni(at)perhekeskus.fi

Ethän lisää viestiin salassapidettäviä potilastietoja, henkilötunnusta tai muita yksilöintitunnisteita.

Yliopistonkatu 15 B 20, 20100 Turku

onni@perhekeskus.fi

Y-tunnus 3150933-6